20 alusta ja 22 miljoonaa matkustajaa

Vuonna 1967 Naantalin satamassa tapahtui paljon. Junalauttaliikenne oli käynnistynyt keväällä ja saman vuoden syksyllä Viking Linen ensimmäiset lautat Kapella ja Apollo aloittivat liikenteensä Naantalista Ruotsiin. Edellisen talven jäätilanne oli ollut ankara ja Pikku Pukin salmi oli jäätynyt niin pahasti, että alusten liikenne Turkuun katkesi ja lautat ajoivat Naantaliin, jonne liikennettä haluttiin myös jatka. Naantalissa satama-altaan piti sulana tuhon aikaan IVO, joka laski lauhdevetensä laiturin alle.

Apollo kykeni ottamaan 750 matkustajaa ja 10 rekkaa sekä noin 200 henkilöautoa. Kapellan kapasiteetti oli hieman suurempi. Tämän jälkeen linjalle tuli vanha sotalaiva Viking, joka oli toki nopeakulkuinen, mutta ei pystynyt ottamaan kuin muutaman rekan tai linja-auton yläkannelle. Kaikkiaan Viking Line operoi lähes kahdellakymmenellä eri nimisellä laivalla Naantalin ja Kapellskärin välistä liikennettä. Matkustajia Viking Linen laivoilla kulki vuosien 1967 ja 1996 välisenä aikana yli 22 miljoonaa.

Vasemmalla Viking Linen 72-metrinen matkustaja-alus M/S Apollo, laiturin toisella puolella hinaaja M/S Naantali. Rannan suuntaisena pieni luotsivene M/S Ajonpää ja taustalla junalautta S/S Starke. Kuva syyskuulta 1967. (Foto Rautavuori).