Tarinoita Naantalin satamasta
Koonnut: Anne Pentti
Toimitus ja layout: Reima Orvasto
Koonnut Anne Pentti Satama on aina ollut tärkeä osa Naantalia. Jo keskiajan loppupuolella Naantali kävi vilkasta kauppaa Itämeren alueen kaupunkien…
Naantalin nykyisen sataman paikka kaupungin keskustan eteläpuolella, Naantalinsalmen rannalla on luonnostaan satamalle sopiva ja sinne johtaa syvä väylä. Naantalin kaupallinen…
Naantalinsalmen rannalla toimi Suomen itsenäisyyden alkuvuosista 1940-luvulle saakka Tupavuoren merikylpylä. Merikylpylässä oli paviljonki, ravintola, hiekkaranta ja vesiliukumäki, jota pitkin laskettiin…
Tupavuoressa aloitettiin kesällä 1944 Valtion polttoainevaraston (nyk. Neste) kalliosuojan rakentaminen. Kaksi ensimmäistä kalliosäiliötä valmistui vuonna 1946 ja viisi seuraavaa vuoteen…
Vuonna 1958 Antti Merilahti aloitti työt satamaluotsina Naantalissa. Satamakapteenin virka perustettiin vuonna 1959 ja Antti Merilahti palkattiin tehtävään. Samalla satamaan…
Pimeänä syksyisenä iltana vuonna 1958 koko Naantalin kaupungissa tuntui vavahdus ja ikkunat helisivät kaupungin keskustassa saakka. Naantalin öljynjalostamon laiturissa ollut…
Vuonna 1963 Naantaliin saatiin maan ensimmäinen uudenaikainen satamajäänsärkijä ja -hinaaja, M/S Naantali. Jäänsärkijä helpotti talvimerenkulkua ja antoi Naantalille arvostusta Suomen…
Ensimmäinen matkustajalautta, Silja Linen M/S Holmia saapui Naantaliin neitsytmatkallaan joulukuun toisena päivänä 1965. Alus kiinnittyi silloiseen Mobilin laituriin. Naantalin sataman…
Maaliskuussa 1967 Naantalin satamaan saapui ruotsalainen, 1930-luvulla rakennettu sulavalinjainen S/S Starke. Alus aloitti Suomen ja Ruotsin valtionrautateiden välisen junalauttaliikenteen Naantalista…
Vuonna 1967 Naantalin satamassa tapahtui paljon. Junalauttaliikenne oli käynnistynyt keväällä ja saman vuoden syksyllä Viking Linen ensimmäiset lautat Kapella ja…
Naantalin sataman ensimmäinen terminaalirakennus oli valmistunut vuonna 1965. Terminaali oli hyvin vaatimaton. Liikennemäärien kasvaessa päätettiin rakentaa uusi ja toimivampi terminaali.…
Luonnonmaalle rakennettiin Navire Yardin telakka 1970-luvun alkupuoliskolla. Toiminta aloitettiin vuonna 1975. Telakalla kunnostettiin Viking Linen ja muiden varustamojen laivoja. Heti…
1970-luvun puoliväliin osuneen teollisuustoiminnan laman vaikutukset kaikkosivat vuoden 1978 aikana ja Naantaliin liikennöivien alusten koot olivat kasvamassa. Tonnimäärissä Naantalin satama…
1970-luvun lopulla laivanrakennustoiminta Luonnonmaalla oli hiipunut ja telakan talous oli laskenut huolestuttavalle tasolle. Alueen puitteet olivat kuitenkin kunnossa ja tarjolla…
Vuonna 1983 Naantalin satamaan valmistui uusi valtion viljavarasto, josta tuli Pohjoismaiden suurin. Varasto vahvisti Naantalin aseman Itämeren suurimpana viljasatamana. Varasto…
Vuonna 1986 Naantalin satamassa oli tuhatkunta laiturimetriä ja uusi 13 metrin syväväylä, jonka juhlalliset vihkiäiset järjestettiin 27.10.1986. Uutta väylää pitkin…
Koonnut Anne Pentti Naantalin kaupunki ja Viking Line solmivat vuonna 1988 sopimuksen uusista sataman liikennejärjestelyistä ja jumbolauttojen liikennöinnin aloittamisesta vähintään…
Toukokuussa 1989 Naantalin satamajohtajaksi valittiin 38 hakijan sijasta Vapaasatama Oy:n toimitusjohtaja Markku Halme, joka ei ollut lainkaan hakenut tehtävää. Halme…
Naantalin satamassa tehtiin suuria suunnitelmia ja mietittiin kehitysprojekteja. Kaupunki myi Naantalin Vapaasatama Oy:lle perustettavan yhtiön lukuun 10 miljoonalla yli 35…
Sataman mittavat investoinnit eivät tuoneet matkustajia tai uusia yrityksiä suunnitelmien mukaan. Jumbolauttaliikenne jäi lyhyeksi ja Viking Linen laivaliikenne Naantaliin hiipui.…
Suomen liittyminen Euroopan talousalueen jäseneksi vuonna 1994 ja Euroopan Unionin jäseneksi vuonna 1995 merkitsi sitä, että kaikkia maahan tulevia tavaroita…
Sataman kannattavan toiminnan pelastamiseksi käytiin vuonna 1996 tiukkoja ja vilkkaita neuvotteluja uuden laivaliikenteen saamiseksi Naantaliin. Kiikarissa oli todellinen jättipotti Suomen…
Tammikuussa 2006 otettiin käyttöön sataman uusi kenttäalueen laajennusosa ja kaksipaikkainen ro-ro-laituri, jonka toinen puoli oli varustettu neste- ja bulk-laituriksi. Finnlink…
120 kilometrin mittainen laivaväylä Utöstä Naantalin satamaan saatiin koko matkaltaan 15,3 metrin syvyiseksi vuonna 2010. Ruoppauskohteita oli kaikkiaan 24. Viimeisenä…
Naantalin Satama on turvannut vuosikymmenten ajan kaupunkilaisten taloutta ja hyvinvointia tuottamalla tuloja noin kolmen veroprosenttiyksikön verran. Satama on avannut naantalilaisille…