Siirry sisältöön

Uutishuone

Uutishuone

Naantali on Suomen johtava Skandinavian rahtiliikenteen satama, sillä yli puolet Varsinais-Suomen satamien ja Ruotsin välisestä rekka- ja trailerliikenteestä lautoilla kulkee Naantalin sataman kautta. Lauttalinjojen vuorokautisten lähtöjen tiheys ja lyhyt merimatka takaavat hyvän ja tehokkaan yhteyden sekä ammattimaiselle liikenteelle että turismille.

Keväällä 2018 valmistunut RoRo-pistolaiturin pidennys 228 metriin mahdollistaa Suomen, Ahvenanmaan ja Ruotsin välillä isompien Star-luokan alusten liikennöinnin. Yhdessä Finnlinesin alusten kanssa investoinnit takaavat rahdinkuljetukseen pysyvästi maamme viennin kaipaamaa uutta kapasiteettia.

25
elo 2023

Vuonna 1974 rakennetun satamaterminaalin täydellinen peruskorjaus on edennyt suunnitelmien mukaan. Peruskorjauksen tavoitteena on saattaa rakennus uudisrakennusta vastaavaan tasoon, muun muassa toiminnallisuuden ja energiatehokkuuden osalta. Lisäksi valmistunut maalämpöurakka mahdollistaa tilojen lämmittämisen ja jäähdyttämisen maalämmön avulla. Elokuussa 2023 valmistui terminaalirakennuksen 1. kerros, joka palvelee syyskuusta lähtien jalankulkevien matkustajien lähtö- ja tuloaulana. Lisäksi tähän kerrokseen valmistuvat satamavalvomo, sataman…

Lue lisää »
8
maalis 2023
Turun Seudun Energiantuotanto Oy:n toimitusjohtaja Pertti Sundberg

Naantalin voimalaitoksen sijoittuminen lähelle Naantalin satamaa on sen toiminnalle elinehto. Ilman Naantalin Sataman tuomaa logistista ratkaisua polttoainehuoltoomme emme pystyisi turvaamaan Turun seudun asukkaiden energian saantia emmekä voisi myöskään suunnitella hiilivapaaseen tuotantoon siirtymistämme. Sataman merkitys oli Naantalin voimalaitoksen keskeinen jo laitoksen perustamisesta lähtien. Laitoksen ensimmäisinä käyttövuosikymmeninä pääpolttoaineena käytetty kivihiili tuotiin paikalle laivalla. Vaikka kivihiilen merkitys Naantalin…

Lue lisää »
8
maalis 2023
Kuluneeseen viiteen vuoteen TSE:llä on mahtunut montakin merkityksellistä hetkeä. Esimerkiksi ensimmäisen hakelaivan saapuminen Naantalin sataman laituriin lokakuussa 2018 oli meille todella iso juttu ja se mahdollisti TSE:lle merkittävän kasvuloikan biopolttoaineiden käytössä.

Suomen energia-ala työllistää tällä hetkellä noin 40 000 ammattilaista ja asiantuntijaa, ja se on edelleen varsin miesvaltainen ala. Alalle tullaan töihin hyvin erilaisilla taustoilla. Kansainvälisen naistenpäivän kunniaksi meillä oli ilo haastatella TSEn operatiivista päällikköä, Sanna Alitaloa.   Sanna Alitalo (DI, Lappeenrannan teknillinen korkeakoulu, energiatekniikka, 2000) on työskennellyt Turun Seudun Energiantuotanto Oy:ssä jo vuosien ajan operatiivisena…

Lue lisää »
8
maalis 2023
Turun Seudun Energiantuotanto Oy:n toimitusjohtaja Pertti Sundberg

Esittelyssä Turun Seudun Energiantuotanto Oy:n toimitusjohtaja Pertti Sundberg Turun Seudun Energiantuotanto Oy:n  (TSE) toimitusjohtajaksi valittiin vuoden alusta  Pertti Sundberg (DI/konetekniikka, Helsingin teknillinen korkeakoulu).  Hän on  työskennellyt pitkän työuransa ajan energia-alalla. Monipuolista työkokemusta hänelle  on kertynyt vuosien varrelta niin kattila- kuin turbiinitekniikasta kuin myös alan suunnittelu- ja konsulttimaailmasta. Hän asuu vaimon, kahden lapsen sekä kahden  kissansa…

Lue lisää »
31
tammi 2023

Satamaterminaali uudistuu valoisiksi ja moderneiksi tiloiksi Vuonna 1974 rakennetun satamaterminaalin täydellinen peruskorjaus on alkanut. Peruskorjauksen tavoitteena on saattaa rakennus uudisrakennusta vastaavaan tasoon, muun muassa toiminnallisuuden ja energiatehokkuuden osalta. Lisäksi juuri valmistuva maalämpöurakka mahdollistaa tilojen lämmittämisen ja jäähdyttämisen maalämmön avulla. Peruskorjaus valmistuu vaiheittain. Elokuussa 2023 valmistuu terminaalirakennuksen 1. kerros, joka palvelee syyskuusta lähtien jalankulkevien matkustajien lähtö-…

Lue lisää »

Uusimmat artikkelit

3 weeks ago

Port of Naantali
Satamapäivät 2024 PorvoossaNaantalin Sataman operatiivinen johtaja Hannu Kallio oli mukana teematuokiossa aiheesta "#Jakeluinfraverkosto n kehittäminen" - liikennemuotojen #synergiat satamissa. Hän kertoi uusista ja jo toteutuneista hankkeista Naantalin satamassa.#satamapaivat2024 #suomensatamat #vaihtoehtoisetpolttoaineet #maasähkö #merenkulku ... See MoreSee Less
View on Facebook

1 month ago

Port of Naantali
Valtakunnalliset meripelastustaitokilpailut 7.9. Naantalin kaupungin vierasvenesatamassa.#naantali#meripelastustaitokilpailu ... See MoreSee Less
View on Facebook

1 month ago

Port of Naantali
Väylävirasto – Trafikledsverket tiedote Lakisääteiset pelastusharjoitukset sulkevat Turun moottoritien (valtatie 1) 10. ja 17. syyskuuta 2024.Harjoitusten vuoksi moottoritie suljetaan Sammatin ja Karnaisten liittymien väliltä 10.9.2024 klo 9–15 ja 17.9.2024 klo 18–22. Sammatin, Nummen ja Karnaisten eritasoliittymien välinen liikenne ohjataan harjoitusten ajaksi maantielle 110.Valtatien 1 Helsingin suunnasta Turkuun ajava liikenne ohjataan maantielle 110 Hevoskallion liittymästä (nro 25) sekä Muijalan liittymästä (nro 24). Valtatien 1 Turun suunnasta Helsinkiin ajava liikenne ohjataan puolestaan Sammatin liittymästä (nro 20) maantielle 110. Kiertoreitille on järjestetty kiinteä varareittiopastus.Lue lisää Väyläviraston tiedotteesta👇❗ Lakisääteiset pelastusharjoitukset sulkevat Turun moottoritien (valtatie 1) 10. ja 17. syyskuuta.🛣️ Harjoitusten vuoksi moottoritie suljetaan Sammatin ja Karnaisten liittymien väliltä 10.9.2024 klo 9–15 ja 17.9.2024 klo 18–22. 🚗 Sammatin, Nummen ja Karnaisten eritasoliittymien välinen liikenne ohjataan harjoitusten ajaksi maantielle 110.🤝 Tunneliturvallisuutta säätelevä direktiivi edellyttää viranomaisten harjoittelevan säännöllisesti mahdollisten poikkeustilanteiden hallintaa maantietunnelissa. Harjoituksissa pelastus-, poliisi- ja liikenneviranomaiset harjoittelevat poikkeustilanteiden hallintaa ja keskinäistä yhteistoimintaansa.👉 vayla.fi/-/pelastusharjoitukset-lohjalla-10.-ja-17.-syyskuuta-siirtavat-turun-moottoritien-vt-1-l...#tieliikenne #liikenne #ykköstie #poikkeusreitti ... See MoreSee Less
View on Facebook