Siirry sisältöön

The Port
Never Sleeps

LAIVAFIGUURIT

Naantalin Satama on Suomen Skandinavian rahtiliikenteen johtava satama

8,0 MT

Kokonaisliikenne 2020

 

1608

aluskäyntejä 2020

Uutishuone

Naantali on Suomen johtava Skandinavian rahtiliikenteen satama, sillä yli puolet Varsinais-Suomen satamien ja Ruotsin välisestä rekka- ja trailerliikenteestä lautoilla kulkee Naantalin sataman kautta. Lauttalinjojen vuorokautisten lähtöjen tiheys ja lyhyt merimatka takaavat hyvän ja tehokkaan yhteyden sekä ammattimaiselle liikenteelle että turismille.

Keväällä 2018 valmistunut RoRo-pistolaiturin pidennys 228 metriin mahdollistaa Suomen, Ahvenanmaan ja Ruotsin välillä isompien Star-luokan alusten liikennöinnin. Yhdessä Finnlinesin alusten kanssa investoinnit takaavat rahdinkuljetukseen pysyvästi maamme viennin kaipaamaa uutta kapasiteettia.

23
heinä 2019

– innovatiiviset uudet teknologiat pilotoidaan Naantalin ja Tukholman satamissa Projektin kesto 10/2018-12/2021 Naantalin satama on mukana uudessa kansainvälisessä hankkeessa. Projekti parantaa meriväylien turvallisuutta ja tehokkuutta digitalisaation avulla. Projektissa kehitetään ja asennetaan kelluviin ja kiinteisiin merenkulun turvalaitteisiin erilaisia sensoreita sekä etävalvonnan ja -hallinnan vaatimaa laitteistoa, ja integroidaan turvalaitteiden tuottamaa väylätietoa muuhun väylä- ja satamadataan yhdistämällä erillisiä…

Lue lisää »
13
kesä 2019
Naantalin Sataman suuronnettomuusharjoitus kehitti toimintaamme

Lähdimme keväällä 2016 mukaan kansainväliseen EU-rahoitteiseen Hazard-hankkeeseen (2016-2019), jonka tavoitteena oli parantaa turvallisuutta ja turvallisuuskäytäntöjä Itämeren alueen satamissa. Onnettomuuksien ennaltaehkäisyyn sekä hallintaan keskittyvä hanke tarkasteli laaja-alaisesti kuljetusten turvallisuuskysymyksiä Itämeren alueen satamissa. Satamat sijaitsevat usein lähellä asutusta ja onnettomuuden sattuessa suuri määrä asukkaista voi altistua vaaralle. Kansainvälinen hanke kehitti turvallisuuskäytäntöjä sekä helpotti usein muuttuvien ja tarkentuvien turvallisuussäännösten ja -vaatimusten…

Lue lisää »
28
tammi 2019

Naantalin sataman kokonaisliikenne 7,84 miljoonaa tonnia vuonna 2018 Naantalin sataman laitureiden ja/tai sen ylläpitämien väylien ja vesialueitten kautta (sis. öljyjalostamon liikenteen) kuljetettiin vuonna 2018 yhteensä lähes 7,84 miljoonaa tonnia rahtia. Satama-alueen kokonaisliikenteessä (lastattu + purettu) oli kasvua edelliseen vuoteen verrattuna lähes 19 %. Kokonaisliikenteestä Kantasataman ja Luonnonmaan satamanosan liikenteen osuus oli lähes 37 % eli…

Lue lisää »
5
joulu 2018

Joulukadun avajaiset torilla 29.11.2018 Kaupunkilaiset saivat ihailla joulukadun avajaisten ja hienon valo-shown lisäksi myös iloista paraatikulkuetta, maistella Marttojen valmistamaa joulupuuroa sekä muita jouluisia herkkuja Naantalin torilla. Perheen pienempiä ilahduttivat vierailullaan myös joulupukki, muumit sekä Pikku-Myy. Juhlavalaisu on Naantalin Energian ja Naantalin Sataman toimitusjohtajan, Pasi Haaralan ideoima sekä Naantalin Sataman yhteislahja 575-vuotiaan Naantalin kunniaksi. Kaupungintalo loisti…

Lue lisää »
19
marras 2018

Diplomi-insinööri Hannu Kallio aloittanut kehitysinsinöörinä Naantalin Satamassa – laiva on lastattu turvallisuuden ja kehittämisen asiantuntijalla Naantalin Satama on saanut vahvistusta riveihinsä Hannu Kallion aloittaessa työt kehitysinsinöörinä. Tuotantotalouden diplomi-insinööri, Hannu Kallio siirtyi Naantaliin kehitysinsinööriksi Yaran Uudenkaupungin – tehtaalta jossa hän vastasi kemianteollisuuden turvallisuudesta, ympäristö-, ja laatuasioista hieman reilun kahdeksan vuoden ajan. Aikaisemmin hän on toiminut muun…

Lue lisää »

Uusimmat artikkelit

20 hours ago

Port of Naantali
💥 High visibility vest or high visibility clothing must be worn at port of Naantali ‼️ Attention to the professional #drivers and other port workers - for your Safety!Safety is one of Port of Naantali´s top priority for customers and for everyone who is visiting or driving through our port or working in the port or port area.Occupational #safety 👇1️⃣ CE-marked high-visibility clothing must be worn when working or moving in cargo handling and traffic areas (Council of State Ordinance 633/2004).2️⃣ A protective helmet (CE EN 397) and safety footwear must be worn in the cargohandling and traffic areas. A helmet is not required inside machinery or vehicles.Please be aware of that you must wear high visibility vest or high visibility clothing when arriving to Naantali`s port area. It must be worn also by check-in, in the port terminal and also in the truck field. Please inform your colleagues that they must wear high visibility vest in all port operations procedures in Naantali. We would appreciate for your good co-operation. Occupational Safety ManagerPort Authority#theportneversleeps #naantali #portofnaantali 📷 Rönikuva/ Port of Naantali ... See MoreSee Less
View on Facebook

3 days ago

Port of Naantali
Stories from the Port of Naantali continuesPart 8 Complined by Anne PenttiFree Zone warehouse started operationsIn the late 1970s, shipbuilding operations had come to an end in Luonnonmaa, and the financial standing of the shipyard was at a worrying level. The setting in the area was fine, however, and there was a 120-metre quay. The City of Naantali and Navire Oy began to organise a free zone warehouse in Luonnonmaa. The use of Luonnonmaa would not require investments in fairways, and the area was already held by the Port. The free zone warehouse was also believed to speed up the widening of the Ukko-Pekka bridge. Free zone right was applied for from the Council of State. The plan was that the City would hold 60 per cent of the shares, and the other shares would be held by Navire as well as some users of the free zone warehouse. Share capital was planned to amount to 500,000 Finnish markka. A container harbour was also planned for the area. Markku Halme was elected the Managing Director of the Free Zone Warehouse, and he started in the post at the beginning of 1981 when the Free Zone Warehouse officially started operations.In a free zone warehouse the goods are in a way like abroad, so the owner is exempted from certain charges. The warehouse serves both importers and exporters.SkyscraperIn 1983, a State Granary was completed in the Port of Naantali, it was the biggest in the Nordic countries. The granary strengthened Naantali’s position as the biggest grain harbour in the Baltic Sea. In the small city of Naantali the granary was a regular skyscraper, more than 90 metres tall. In clear weather you could see from its roof as long as a hundred kilometres. The silos can take in 230,000 tonnes of grain.State Granary introduced Finland’s first pneumatic ship unloader which weighed 200 tonnes and was nearly 40 metres tall. When the pneumatic equipment was almost finished, it was hit by Gustav Paulig’s ship that was carrying corn. The damage amounted to approximately 3.5 million Finnish markka. ... See MoreSee Less
View on Facebook

1 week ago

Port of Naantali
💥 Finnlinesilla kaksi päivittäistä lähtöä Naantalin satamasta Finnlinesin alukset kuljettavat rahtia ja matkustajia Naantalin ja Ruotsin Kapellskärin välillä, pysähtyen myös Långnäsissä Ahvenanmaalla. Naantalin satamasta on kaksi päivittäistä lähtöä (aamu- ja iltalaiva). Ateriat kuuluvat tällä reitillä lipun hintaan. Finnlines liikennöi tätä Suomen ja Ruotsin välistä reittiään kahdella ropax-aluksella, Star-luokan M/S Finnswanilla ja Clipper-luokan M/S Finnfellow’lla. 📌 M/S Finnswanin lastikapasiteetti on yli 4 200 kaistametriä, 554 matkustajaa ja 500 henkilöautoa. 📌 M/S Finnfellow’n kokonaislastikapasiteetti on 2 918 kaistametriä ja 440 matkustajaa.#portofnaantali #rahtisatama #rahti #fastroutetosweden #Rekka 📷 Jouko Tarponen (M/S Finnfellow Naantalissa 13.9.2021) ... See MoreSee Less
View on Facebook

Pysy ajan tasalla. Tilaa Naantalin Sataman uutiskirje!

Seuraa meitä somessa!

#portofnaantali
#theportneversleeps