Lasipalatsi, hevosurheilukeskus ja savikiekkoampumarata

Naantalin satamassa tehtiin suuria suunnitelmia ja mietittiin kehitysprojekteja. Kaupunki myi Naantalin Vapaasatama Oy:lle perustettavan yhtiön lukuun 10 miljoonalla yli 35 000 neliön alueen sataman Saharannasta. Hanketta varten perustettiin uusi yhtiö, Naantalin Merikiinteistöt Oy. Alue nimettiin Meriterassiksi.

Konsulttitoimisto Naleko kaavaili kaupunginhallituksen toimeksiannosta alueelle neljää kerrostaloa, joihin tulisi toimistotiloja. Meriterassista kaupunkiin päin oli tarkoitus rakentaa mereen torniosa, jonka korkeus olisi meren pinnasta 100 metriä. Siihen sijoitettaisiin toimistotilojen lisäksi vesitorni.

Satamaan ideoitiin Wonder World -teemapuistoa valtavaan lasipalatsiin, jonka kustannukset olisivat olleet noin seitsemän miljardia markkaa. Suunnitelmassa oli myös hevosurheilukeskus, mutta kannattavuustutkimuksen teosta olisi pitänyt maksaa skotlantilaiselle konsultille 1,5 miljoonaa markkaa. Myös amerikkalaistyylistä Mall-keskusta vesipuistoineen ehdotettiin, hinta miljardin markan verran. Venesatama ja meriakvaario olisivat tulleet Kuparivuoren sisään. Ja tietysti hotelli, kongressikeskus ja savikiekkoampumarata tuon lisäksi. Siinä olisi ollut Vapaasatamalle, jonka pääomistaja oli Naantalin kaupunki, monenlaista liiketoimintaa.

Kaupunki käynnisti mittavan, miljoonan markan markkinointikampanjan yritysten houkuttelemiseksi ja tuhannen uuden työpaikan saamiseksi. Pääkohteina olivat Saharannan alue ja Luolalan teollisuusalue. Saharannan Meriterassiin suunniteltiin myös uutta satamaterminaalia.

Suomen historian pahin talouskriisi romutti kuitenkin suuret suunnitelmat.